Asiakastarina

Hanna Kinnunen|Hanna Siivoo


 

Kotiäidistä yrittäjäksi

Olen Hanna Kinnunen perheenäiti ja siivouspalveluyrittäjä Kokkolasta. Oltuani pitkään kotiäitinä aloin miettiä mitä sitä isona tekisi. Opiskelin koulunkäynninohjaajaksi ja ajatuksissa siinsi opettajan ura. Oltuani töissä koululla onkin aikaa, aloin kuitenkin miettiä jotain muuta ja pääsin töihin caravanliikkeeseen siivoamaan asuntovaunuja ja -autoja.

Siellä siivotessa ajattelin aina miten asiakkaat ilahtuvat saadessaan puhtaan vaunun ja ajatus omasta kotisiivousyrityksestä alkoi itämään. Olen aina tykännyt pitää paikat järjestyksessä ja siistinä, kerran poikani sanoikin, että äidin pitäisi perustaa siivousfirma, kun se niin tykkää siivota!

Yrityksen perustaminen

Mieheni on yrittäjä ja hän kannusti minua alkamaan yrittäjäksi. Aikani asiaa mietiskeltyäni päätin uskaltaa. Uusyrityskeskus Firmaxissa oltiin kannustavia ja rohkaistiin aloittamaan, joten perustin maaliskuussa 2022 siivouspalvelu Hanna Siivoo:n.

Yritykseni tarjoaa siivouspalveluja lähinnä kotitalouksille sekä muutamalle yritykselle. Edessä on kasvun ajat, olen juuri palkannut työntekijän ja toivon, että muutaman vuoden kuluttua voin tarjota työtä useammallekin henkilölle.

Laskupiste – tärkeä osa yritystäni

Otin Laskupisteen käyttööni heti yrityksen perustettuani. Mieheni oli käyttänyt Laskupistettä ja suositteli sitä helppokäyttöisenä. Olen ollut valintaan erittäin tyytyväinen! Laskujen luominen on yksinkertaista ja laskut ovat tyylikkäitä ja selkeitä. Työajanseuranta puhelimen sovelluksella on tosi kätevää. Ohjelmassa on helppo lisätä uusi asiakas ja yritysasiakkaan tiedot ohjelma hakee suoraan yrityksen nimellä. Etusivu on selkeä ja siitä on kätevä seurata myyntiä ja ostoja sekä erääntyneitä laskuja.

Asiakaslähtöinen palvelu

Sain olla ensimmäisenä testaamassa Laskupisteen ja POP pankin välistä laskujen maksua. Asiakaspalvelu Laskupisteellä on erinomaista. Aina on vastattu puhelimeen ja viesteihin, ja palvelu on aina ollut ystävällistä ja asiantuntevaa. Toiveenani olisi saada puhelinsovellukseen ajopäiväkirja.

Suosittelen lämpimästi Laskupistettä!

image
Hanna Kinnunen
Hanna Siivoo
Etkö ole vielä ottanut Laskupiste-palvelua käyttöösi? Tutustu helppoon ja edulliseen tapaan hoitaa PK-yrityksen tarjoustenhallintamyynti- ja ostolaskut sekä ajopäiväkirja verkossa.